Lemminkäisen Timo Kohtamäki: Mallintaminen muuttaa tulevaisuuden rakentamisen

Mallintaminen, teknistyminen ja energiavaatimukset muuttavat rakentamista tulevaisuudessa. Kun kilpailu osaajista kiristyy, haluavat työnantajat osallistua yhä enemmän insinöörien koulutukseen, arvelee Lemminkäisen toimitusjohtaja Timo Kohtamäki.

Timo KohtamäkiRakentaminen ja rakennusteollisuus työllistävät noin neljännesmiljoona suomalaista, ja joukkoon mahtuu melkoinen määrä myös insinöörejä. Suomessa koko 1900-luvun jatkunut kaupungistuminen on yhä käynnissä, mikä ilmenee muun muassa uusien asuntojen tarpeena kaupungeissa.

”Samaan aikaan rakennuskanta ikääntyy eikä enää vastaa asumisen ja työnteon tarpeita teknisen laatutason ja esimerkiksi energiatehokkuuden suhteen. Korjausrakentamisen kasvu tulee jatkumaan vakaana vielä pitkään. Samalla rakennuksiin lisätään merkittävästi teknisiä järjestelmiä ja automatiikkaa”, arvioi Lemminkäinen Oy:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki.

Tulevaisuuden rakentaminen on siis yhä teknisempää, ja järjestelmät yhä monimutkaisempia. Rakennusteollisuus RT ry:n puheenjohtaja Kohtamäki uskoo, että mallintamisen yleistyessä koko rakentamisprosessi ja sen myötä tuottavuus tulevat muuttumaan merkittävästi.

”Rakentaminen, rakennukset ja liikenne kuluttavat 60 % energiatarpeestamme. Näin ollen vastuullisuuden teemat tulevat korostumaan rakentamisessa”, toimitusjohtaja aavistelee.

Kaupunkien jatkuva kasvu aiheuttaakin haasteita erityisesti liikennejärjestelmille. Kohtamäen mielestä oivan mahdollisuuden väylien rakentamiseen ja muun muassa pysäköinti- ja liikunta- ja teknisten tilojen sijoittamiseen tarjoaa maanalainen rakentaminen.

Insinööreiltä odotetaan uskallusta

Rakentaminen tarjoaa laajan kirjon työtehtäviä, ja Kohtamäen mukaan työnantajat odottavat insinööreiltä jatkossakin ennen kaikkea vankkaa perusosaamista.

”Koulutus luo perustan uuden oppimiselle, mutta lisäksi tarvitaan halua ja uskallusta tarttua uusiin haasteisiin. Rakentaminen on yhä enemmän myös yhteistyötä. Siksi ihmissuhde- ja esimiestaidot korostuvat”, Kohtamäki huomauttaa.

Hänen mielestään alan yritysten ja ammattikorkeakoulujen tulisi tehdä nykyistä enemmän konkreettista yhteistyötä sekä opintokokonaisuuksien suunnittelussa että varsinaisessa opetuksessa.

”Uskon, että yrityksillä on halua tarjota muun muassa harjoittelupaikkoja ja opinnäytetöitä, ja myös itse opetusta. Yritykset näkevät toiminnan investointina alan tulevaisuuteen sekä erinomaisena rekrytointikanavana, kun kilpailu parhaista osaajista tulevaisuudessa yhä kiristyy”, Kohtamäki

Timo Kohtamäki on mukana keskustelemassa insinöörikoulutuksen merkityksestä valtakunnallisen 100-vuotisjuhlan juhlapaneelissa Tampere-talolla 5. lokakuuta.

Lue myös: ”Tarpeet tahdittavat teknologiatyön tulevaisuuden Suomessa

Tarpeet tahdittavat teknologiatyön tulevaisuuden Suomessa

Tulevaisuuden insinööri työskentelee monialaisten kokonaisuuksien parissa tiiviissä yhteistyössä käyttäjien kanssa. Sitran johtava asiantuntija Pekka Salmi uudistaisi teknologian rinnalla rohkeasti rakenteita ja toimintamalleja, jotta Suomi ei jäisi globaalin kustannuskilpailun jalkoihin.

Kuva: Julien Tromeur

Globaali rakennemuutos on siirtänyt viimeisten vuosikymmenten aikana valmistusta halvempien kustannusten alueille ja lähemmäksi muun muassa Aasian kasvavia markkinoita. Kalliiden maiden rooliksi on muodostunut globaalissa kilpailussa uuden kehittäminen ja suunnitteleminen.

”Useat suomalaiset yritykset ovat hallinneet tämän kehityksen hyvin, ja Suomessa on voitu tarjota hyviä työpaikkoja kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisessä, markkinoinnissa ja johtamisessa. Insinöörit ovat tässä työssä keskeisessä roolissa myös tulevaisuudessa”, arvioi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran johtava asiantuntija Pekka Salmi.

Salmi työskentelee Sitrassa teollisuuteen, tulevaisuuteen ja kestävään hyvinvointiin liittyvien hankkeiden parissa. Hän näkee Nokian tämänhetkisen syöksylaskun valtavana haasteena – onhan puolet koko Suomen tuotekehityksestä ja valtava määrä insinöörejä keskittynyt saman katon alle. Kipeiden irtisanomisten myötä vapautuu kuitenkin arvokasta osaamista muille yrityksille.

”Markkinoiden ja kilpailun epäjatkuvuustekijät pääsivät yllättämään Nokian johdon. Toki toivon Nokian insinööreiltä uusia avauksia ja paluuta mobiiliviestinnän kärkikamppailuihin kilpailukykyisillä tuotteilla. Samsung on ottanut kilpailussa johtopaikan vahvalla insinööriosaamisella.”

Salmi on itse toiminut reilun parinkymmenen insinöörivetoisen yrityksen hallituksessa. Muutamiin jättiläisiin nojaava suomalainen vientiteollisuus kaipaisi asiantuntijan mielestä tulevaisuudessa enemmän keskikokoisia, globaalisti toimivia yrityksiä.

”Meillä on valtavasti hirveän hienoja yrityksiä ja osaamista, mutta esimerkiksi perheyritysten kasvupotentiaali on jäänyt osittain hyödyntämättä. Tähän tarvittaisiin hyviä uusia rahoitusmalleja, jotta kasvuhyppäysten edellyttämä riskinotto olisi omistajille mahdollista ja järkevää”, Salmi arvioi.

Tulevaisuudessa tekniikka yksin ei riitä

Suomalaisella teollisuudella on Salmen mielestä edellytykset menestyä lähes kaikilla toimialoilla, jos yritykset vain kykenevät toimimaan globaalissa yhteistyökentässä. Hyvän suunnittelun ja markkinointiosaamisen avulla suomalaisyrityksillä on ruotsalaisten tavoin kaikki mahdollisuudet menestyä jopa tekstiiliteollisuudessa, vaikka valmistus siirtyi Aasiaan jo 1980-luvulla.

Salmi toimitti hiljattain yhdessä Riitta Korhosen kanssa kirjan Ratkaisujen Suomi – Unelmista töitä, jossa talouselämän vaikuttajat pohtivat erityisesti perinteisen vientiteollisuuden ja työllisyyden tulevaisuutta. Kirjan viesti on, ettei globalisaatiokehityksen voittajiin kuuluva Suomi voi enää tulevaisuudessa menestyä pelkästään teollisen ajan teknologiavetoisilla malleilla.

Kasvua ja työtä asiantuntijat etsisivät muun muassa metsäsektorin uusista tuotteista, vesiosaamisesta ja luksusmarkkinoilta. Luksustuotteiden kysyntä kun on vakaata ja varsin kannattavaa lähes kaikilla toimialoilla. Vahvan insinööriosaamisen lisäksi tarvitaan satsauksia palveluihin, sisältöihin ja käytettävyyteen.

Ihmisten tarpeet saavatkin Salmen mukaan tulevaisuudessa yhä näkyvämmän roolin myös insinöörin työssä. Keskeisiksi tarpeiksi hän nimeää vaivattoman ja energiatehokkaan liikkumisen, asumisen ja rakentamisen sekä terveyden edistämisen ja kasvavan vanhusväestön itsenäisen elämän tukemisen.

”Digitalisoituminen muuttaa näiden tarpeiden ratkaisuja sekä koko yhteiskunnan rakenteita ja toimintamalleja. Tieto- ja viestintäteknologian rooli tulee olemaan tärkeä tulevaisuuden kehityksessä.”

Korkea koulutus on kilpailuetu

Tuotteisiin yhdistyvät palvelut ovat jo nyt esimerkiksi suomalaisen koneteollisuuden tunnusmerkkejä. Pekka Salmi painottaa energia- ja materiaalitehokkuuden kuitenkin edellyttävän, että laitteet ja rakenteet ovat jatkossa yhä pitkäikäisempiä sekä korjattavia ja huollettavia. Hän uskoo, että tulevaisuudessa monen insinöörin työnkuva liittyy vaativan teknologian ja infran huoltoon ja ylläpitoon.

”Tekniikan koulutus on keskeistä tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta, sillä yritykset ovat riippuvaisia kyvystä sulauttaa huipputeknologiaa omiin tuotteisiin ja prosesseihinsa”, Salmi miettii.

Insinöörien koulutuksessa pitäisi satsata hänen mielestään yhä enemmän kansainvälisyyteen ja käytännön harjoitteluun. Perusosaamisen lisäksi tulevaisuuden insinöörin on hallittava monialainen ja monikulttuurinen työympäristö. Ihmisten johtamiseen ja työn psykologiaan liittyvää koulutusta Salmi toivoisi kaikille insinööreille.

”Haasteena on se, että ihmiset haluavat tehdä mahdollisimman mielekästä työtä. Itsensä työllistäminen ja projektien valikoiminen on nyt trendikästä. Siksi myös kilpailu hyvistä osaajista ja sitoutuneista tekijöistä on lähitulevaisuutta suurten ikäluokkien poistuessa työmarkkinoilta”, Salmi uumoilee.

Ihme nimeltä insinöörinainen

Tekniikka on ollut perinteisesti miesten maailma – insinööreistä edelleen vain 13 prosenttia on naisia. Millaista on opiskella, työskennellä, yrittää, opettaa ja johtaa naisena miesvaltaisella alalla? Ja miksi ihmeessä nuorten naisten kannattaisi valita hoito- tai kasvatusalan sijaan tekniikkaa?

Katriina Schrey-Niemenmaa

lehtori, Metropolia:

”Eteneminen riippuu naisen omista prioriteeteista. Teollisuus ei ole asettanut esteitä.”

”Olen työskennellyt urastani kolmanneksen teollisuudessa, kolmanneksen järjestössä ja kolmanneksen korkeakoulussa. Valitsin aikanaan lääkäri- ja tekniikanopintojen välillä ja päädyin tekniikkaan juuri siksi, että se antaa laajan pohjan moneen eri työtehtävään.

Naiset hakeutuvat helpommin naisvaltaisille aloille tradition vuoksi. Muutoksen pitäisi lähteä varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta. Pitäisi luontevasti välittää asenne, että matemaattis-luonnontieteelliset ilmiöt ja opinnot ovat huiman hauskoja ja yhtä lailla poikien ja tyttöjen juttuja. Opinto-ohjauksella on jatkossa aivan valtava merkitys. Tärkeää on myös kertoa, että tekniikka mahdollistaa yhteiskunnan kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin lisääntymisen.

Ainoastaan urani alussa teollisuuden oppilaitoksen opettajana sain oikein miettiä, miten vien pienenä naisen viestini läpi opiskelijoille. Miehet olivat minua vanhempia ja jo valmistuneet asentajiksi. Oma taustani oli teoriapohjainen.

Eteneminen on naisen omien prioriteettien ohjaamaa. Toisaalta useat naiset ovat arkoja tuomaan osaamistaan ja toiveitaan esille. Ei ehkä haeta vaativampia tehtäviä, eikä korkeampaa palkkaa. Omissa uravalinnoissanikin mahdollisuus yhdistää työ perheen elämään on ajanut aseman tavoittelun ohitse. Teollisuus ja työpaikat eivät ole asettaneet esteitä.”

Annamari Koskela

26, Standardisation and Harmonisation Expert, Wärtsilä:

”Naisen pitää todistaa pätevyytensä eri tavalla kuin miehen.”

”Muutamat insinöörit lähipiiristäni kannustivat minua tekniikan alalle. Kone- ja tuotantotekniikka oli aloista laajin ja tarpeeksi äijämäinen, joten hain opiskelemaan sitä Vaasan ammattikorkeakouluun. Armeijan käyneenä minua ei vaivannut se, että luokallani oli vain kaksi naista. Yhteistyö miesten kanssa on helppoa, sillä he ovat suoraviivaisia.

Sain harjoittelupaikan asentajana Wärtsilän testilaboratoriosta, jossa naiset ovat harvinainen näky. Opinnäytetyön tein myös Wärtsilälle. Tehtäväni oli optimoida standardikomponenttikirjasto, ja kun Wärtsilällä aukesi paikka standardisoimis- ja harmonisoimisryhmässä, minua kannustettiin hakemaan sitä. Olen ryhmän ainoa jäsen Suomessa, mutta Vaasassa työskentelen 10 hengen porukassa, jossa kaikki muut ovat miehiä.

Koen, että tällä alalla naisen pitää todistaa pätevyytensä hieman eri tavalla kuin miehen. Joskus saattaa olla tilanteita, joissa joutuu raivaamaan tietä, mutta huumorilla ja luonteella pääsee pitkälle. Kommentit ”Annamari taitaa olla porukan ainut äijä” lämmittävät mieltä.

Uskon, että ennakkoluulot ja tietämättömyys estävät naisia hakemasta alalle. Lukiolaistytöt pelkäävät matikkaa ja fysiikkaa ja kuvittelevat, että koneinsinöörit työskentelevät naama rasvassa. Olen käynyt puhumassa tekniikan opiskelusta lukiolaisille, ja se, että olen nainen, herättää keskustelua ja hämmästystä positiivisella tavalla.”

Pirkko Harsia

53, talotekniikan yliopettaja ja koulutuspäällikkö, TAMK:

”Ennakkoluulot naisia ja tekniikkaa kohtaan tulevat alan ulkopuolelta.”

”Olen perheestä, jossa kaikki ovat osanneet matematiikkaa. Ei ollut edes sellaista vaihtoehtoa, etten olisi osannut laskea. Otaniemi tuli tutuksi jo kouluaikana, koska kaksi siskoani asui siellä, ja halusin sinne opiskelemaan. Sähkötekniikan valitsin kohtalon oikusta.

Myös mieheni on sähköinsinööri, hän otti minut harjoitteluun YIT:lle. 1980-luvulla meillä oli oma sähköurakointiyritys, jossa työskenteli jopa 20 asentajaa. Minä toimin sähköurakoinnin ja sähkötöiden esimiehenä. TAMKissakin työkaverit ovat olleet pääosin miehiä. Miesten kanssa on helppo tulla toimeen. He ovat rehellisiä ja huumorintajuisia.

Sähköalalla on edelleen vain noin 5 prosenttia naisia. Tekniikan alalla on kuitenkin tasa-arvoinen suhtautuminen naisiin. Ennakkoluulot naisia ja tekniikkaa kohtaan tulevat alan ulkopuolelta. Ympäröivä maailma leimaa insinööriyden miehiseksi.

Olen ollut mukana tytöt ja tekniikka -hankkeissa, mutta ne ovat kuihtuneet viime vuosina, vaikka niitä pitäisi olla niin kauan kuin tilanne on tämä. Pahin asia on se, että tytöille ei aidosti kerrota, kuinka mielenkiintoisia, monipuolisia ja hyvin palkattuja töitä alalla on. Luulen, että myös uran ja perhe-elämän yhdistäminen onnistuu tekniikan alalla hyvin, koska alalla on mahdollista tehdä erilaisia töitä eri elämäntilanteissa.”

Satu Nissi-Rantakömi

39, tutkimusinsinööri, Kesko:

”Tekstiiliala on luontevaa liittää naisiin, mutta tämä on todella insinöörimäistä työtä.”

”Olen aina tehnyt käsitöitä, ja halusin, että työni liittyy tekstiileihin. Kun lähdin opiskelemaan vaatetusteknikoksi, minulla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä työ pitää sisällään. Ala vei kuitenkin täysin mukanaan: valmistuin teknikoksi vuonna 1995 ja diplomi-insinööriksi vuonna 2002. Pääsin tekstiiliasioihin syvemmälle kuin koskaan olin kuvitellut.

Tekstiili- ja vaatetustekniikka on hyvin naisvaltainen ala, ja viihdyimme hyvin miesvaltaisissa kouluissa. Keskon tuotetutkimusyksikössä työkavereinani on sekä naisia että miehiä. Olen mukana muun muassa ISO-standardisoinnissa, ja kansainvälisissä yhteyksissä korostuu se, että on joitakin maita, joissa alan päätöksentekijät ovat valtaosaltaan miehiä. Yhteistyö on sujunut silti hyvin.

Tekstiiliala on luontevaa liittää naisiin ja käsillä tekemiseen, mutta tämä on todella insinöörimäistä työtä, joka vaatii paljon teknistä tekemistä ja osaamista. Vaatetus- ja tekstiilitekniikan alalla naiset pääsevät etenemään urallaan hyvin.

Nuorten naisten pitäisi saada lisää informaatiota tekniikan alasta. Olisi tasapainottavaa, jos alalla olisi enemmän naisia.”

Lähteenä mm:
www.uil.fi

Pelastaako insinööri maailman?

Pelastaako insinööri maailman

Arkhimedeen valan mukaan insinööri luo tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi.

Insinöörillä on suuri vastuu kehittäessään ja ottaessaan käyttöön tekniikkaa, joka vaikuttaa niin ihmiseen kuin ympäristöön. Luodessaan uutta tekniikkaa insinööri luo tulevaisuutta – hyvässä ja pahassa.

Parin vuoden takainen insinöörikoulutuksen vetovoimakampanja kuulutti, että insinööri pelastaa maailman. Hanke korosti, että ratkaisu kestävän kehityksen haasteisiin löytyy tekniikasta, ja että insinöörin työn keskeinen tavoite on turvata ihmiskunnan kehitys ja maapallon säilyminen.

Sairaala-, ympäristö- tai viestintätekniikka kehittävä insinööri on suorassa kosketuksessa eettisiin kysymyksiin. Mutta millainen eettinen vastuu muista ihmisistä ja ympäristöstä on vaikkapa teollisuuden palveluksessa työskentelevällä insinöörillä?

”Insinöörin työtä pitäisi aina ohjata ymmärrys omien tekojen vaikutuksista sekä vastuu omista päätöksistä”, määrittelee mittavan uran ympäristötekniikan opettajana ja yliopettajana tehnyt, vastikään eläköitynyt tekniikan lisensiaatti Marjukka Dyer.

Kanadassa 1970-luvulla ympäristötekniikan maisteriksi opiskellut Dyer oli yksi alan ensimmäisiä opettajia Suomessa. Hän on myötävaikuttanut laajasti ympäristöasioiden ja etiikan opetukseen teknillisillä aloilla sekä kotimaassa että kansainvälisesti muun muassa vuoden 1992 Rion ilmastokokouksen puitteissa.

Mitä yhteistä on insinöörillä ja lääkärillä?

Etiikan ja yhteiskuntafilosofian professori Timo Airaksinen ehdottaa kirjassaan Tekniikan suuret kertomukset, että insinöörin työn arvopäämääränä tulisi olla keinotekoisen ympäristön hyvä hallinta. Sen toteutumisen reunaehtoina hän pitää terveellisyyttä, turvallisuutta, hyvinvointia sekä kestävää kehitystä.

”Minusta insinöörin työn tavoitteena pitäisi olla myös luonnonympäristön hyvä hallinta”, Marjukka Dyer täydentää. Selvät suuntaviivat insinöörietiikalle piirtää myös Arkhimedeen mukaan nimetty vala, johon ammattikunta on sitoutunut:

Insinööri on mukana luomassa tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi. Insinööri on kaikessa toiminnoissaan suojelemassa kasvien, eläinten ja ihmisen elämää. Insinööri välttää epärehellisyyttä ja epäsopua ja pyrkii kehittymään taitavammaksi ongelmien ratkaisijaksi. Insinööri miettii kehityksen suuntalinjoja ja välttää vahingollisten tavoitteiden toteutumista.

Lääkäreiden Hippokrateen valaa muistuttava Arkhimedeen vala jaetaan jokaiselle valmistuvalle insinöörille. Nuoret insinöörit ovatkin Dyerin mukaan varsin optimistisia muun muassa sen suhteen, kuinka hyvin tekniikan avulla voidaan ratkaista ympäristöongelmia.

”Minulla on hyvä käsitys opiskelijoista. En ole epäillyt, etteivätkö insinöörit olisi vastuullisia ja toimisi eettisesti oikein. Moni nuori insinööri on omassakin elämässään esimerkiksi kasvissyöjä ja julkisten kulkuvälineiden käyttäjä.”

Törmäyskurssilla työnantajan kanssa

Hyvistä aikomuksista huolimatta ylevätkään arvot ja eettiset ohjeet eivät muutu sanoista teoiksi itsestään. Insinöörin arjen työtä ohjaavat varsinkin työnantajan taloudelliset intressit. Mitä eettinen vastuu voisi käytännön työssä tarkoittaa? Ja mitä tekee insinööri, kun etiikka ja työnantajan tavoitteet ovat törmäyskurssilla?

”Insinöörin täytyy pystyä tarjoamaan vaihtoehtoja”, Dyer miettii. ”Vain jämähtäneessä yrityksessä ei oteta huomioon ympäristöasioita ja sosiaalista vastuuta. Jos haluaa kauppaa, on noudatettava pelisääntöjä.”

Timo Airaksinen on vaatimuksissaan radikaalimpi. Hänen mielestään insinöörietiikka vaatii, ettei insinööri osallistu lainkaan sellaisiin projekteihin, jotka tähtäävät epäeettisiin päämääriin.

Dyer myöntää, että aikojen saatossa insinöörit ovat työskennelleet yritysten toiveiden mukaan – usein seurauksista piittaamatta. Pyhäjärven tuntumassa Nokialla varttuessaan hän tiedosti jo varhain, kuinka kovaa hintaa ihmiset ja luonto joutuivat maksamaan lähistöllä olevan teollisuuden vuoksi.

”Jäteveden väristä näki, mikä väristä wc-paperia tehtaalla valmistettiin ja minkä värisiä vaatteita Nansolta oli tulossa. Pyhäjärvestä sai kaloja, jotka eivät olleet terveitä”, Dyer muistaa.

Insinööri keksii keinon

Marjukka Dyer on toiselta koulutukseltaan sisävesiä tutkiva limnologi. Hän onkin seurannut ilolla, kuinka muun muassa elinkaariajattelun yleistyminen ja ympäristövaikutusten arviointimenettely ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet teollisuuden negatiivisia vaikutuksia vesistöihin.

”Likaantumiselle ei ole laskettu hintaa, vaikka hinta on korkea. Kaikella kuitenkin on hintansa, ja insinöörin täytyy pystyä arvioimaan, mikä se hinta on”, Dyer pohdiskelee.

Hän arvioi, että nykyään suomalainen teollisuus toimii eettisemmin kuin ihmiset arvaavatkaan. Insinööriä Dyer kiittelee luovaksi keksijäksi, jonka ajattelun tuloksena on syntymässä yhä enemmän hyvää, esimerkiksi vihreää teknologiaa. Parhaillaan tutkitaan muun muassa entsyymien käyttöä rajujen kemikaalien korvaajina.

”Monet asiat voi tehdä halvemmalla, kun otetaan luonnosta mallia. Insinööri voi kyseenalaistaa, pitääkö asiat tehdä niin kalliisti”, Dyer napauttaa ja kumoaa yleisen harhaluulon, jonka mukaan eettinen toiminta tulee yritykselle aina kalliiksi.

Lähteet  

Tekniikan suuret kertomukset (Airaksinen 2003)
www.insinooriksi.fi 
www.uil.fi

Sabina Mäki