Pelastaako insinööri maailman?

Pelastaako insinööri maailman

Arkhimedeen valan mukaan insinööri luo tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi.

Insinöörillä on suuri vastuu kehittäessään ja ottaessaan käyttöön tekniikkaa, joka vaikuttaa niin ihmiseen kuin ympäristöön. Luodessaan uutta tekniikkaa insinööri luo tulevaisuutta – hyvässä ja pahassa.

Parin vuoden takainen insinöörikoulutuksen vetovoimakampanja kuulutti, että insinööri pelastaa maailman. Hanke korosti, että ratkaisu kestävän kehityksen haasteisiin löytyy tekniikasta, ja että insinöörin työn keskeinen tavoite on turvata ihmiskunnan kehitys ja maapallon säilyminen.

Sairaala-, ympäristö- tai viestintätekniikka kehittävä insinööri on suorassa kosketuksessa eettisiin kysymyksiin. Mutta millainen eettinen vastuu muista ihmisistä ja ympäristöstä on vaikkapa teollisuuden palveluksessa työskentelevällä insinöörillä?

”Insinöörin työtä pitäisi aina ohjata ymmärrys omien tekojen vaikutuksista sekä vastuu omista päätöksistä”, määrittelee mittavan uran ympäristötekniikan opettajana ja yliopettajana tehnyt, vastikään eläköitynyt tekniikan lisensiaatti Marjukka Dyer.

Kanadassa 1970-luvulla ympäristötekniikan maisteriksi opiskellut Dyer oli yksi alan ensimmäisiä opettajia Suomessa. Hän on myötävaikuttanut laajasti ympäristöasioiden ja etiikan opetukseen teknillisillä aloilla sekä kotimaassa että kansainvälisesti muun muassa vuoden 1992 Rion ilmastokokouksen puitteissa.

Mitä yhteistä on insinöörillä ja lääkärillä?

Etiikan ja yhteiskuntafilosofian professori Timo Airaksinen ehdottaa kirjassaan Tekniikan suuret kertomukset, että insinöörin työn arvopäämääränä tulisi olla keinotekoisen ympäristön hyvä hallinta. Sen toteutumisen reunaehtoina hän pitää terveellisyyttä, turvallisuutta, hyvinvointia sekä kestävää kehitystä.

”Minusta insinöörin työn tavoitteena pitäisi olla myös luonnonympäristön hyvä hallinta”, Marjukka Dyer täydentää. Selvät suuntaviivat insinöörietiikalle piirtää myös Arkhimedeen mukaan nimetty vala, johon ammattikunta on sitoutunut:

Insinööri on mukana luomassa tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi. Insinööri on kaikessa toiminnoissaan suojelemassa kasvien, eläinten ja ihmisen elämää. Insinööri välttää epärehellisyyttä ja epäsopua ja pyrkii kehittymään taitavammaksi ongelmien ratkaisijaksi. Insinööri miettii kehityksen suuntalinjoja ja välttää vahingollisten tavoitteiden toteutumista.

Lääkäreiden Hippokrateen valaa muistuttava Arkhimedeen vala jaetaan jokaiselle valmistuvalle insinöörille. Nuoret insinöörit ovatkin Dyerin mukaan varsin optimistisia muun muassa sen suhteen, kuinka hyvin tekniikan avulla voidaan ratkaista ympäristöongelmia.

”Minulla on hyvä käsitys opiskelijoista. En ole epäillyt, etteivätkö insinöörit olisi vastuullisia ja toimisi eettisesti oikein. Moni nuori insinööri on omassakin elämässään esimerkiksi kasvissyöjä ja julkisten kulkuvälineiden käyttäjä.”

Törmäyskurssilla työnantajan kanssa

Hyvistä aikomuksista huolimatta ylevätkään arvot ja eettiset ohjeet eivät muutu sanoista teoiksi itsestään. Insinöörin arjen työtä ohjaavat varsinkin työnantajan taloudelliset intressit. Mitä eettinen vastuu voisi käytännön työssä tarkoittaa? Ja mitä tekee insinööri, kun etiikka ja työnantajan tavoitteet ovat törmäyskurssilla?

”Insinöörin täytyy pystyä tarjoamaan vaihtoehtoja”, Dyer miettii. ”Vain jämähtäneessä yrityksessä ei oteta huomioon ympäristöasioita ja sosiaalista vastuuta. Jos haluaa kauppaa, on noudatettava pelisääntöjä.”

Timo Airaksinen on vaatimuksissaan radikaalimpi. Hänen mielestään insinöörietiikka vaatii, ettei insinööri osallistu lainkaan sellaisiin projekteihin, jotka tähtäävät epäeettisiin päämääriin.

Dyer myöntää, että aikojen saatossa insinöörit ovat työskennelleet yritysten toiveiden mukaan – usein seurauksista piittaamatta. Pyhäjärven tuntumassa Nokialla varttuessaan hän tiedosti jo varhain, kuinka kovaa hintaa ihmiset ja luonto joutuivat maksamaan lähistöllä olevan teollisuuden vuoksi.

”Jäteveden väristä näki, mikä väristä wc-paperia tehtaalla valmistettiin ja minkä värisiä vaatteita Nansolta oli tulossa. Pyhäjärvestä sai kaloja, jotka eivät olleet terveitä”, Dyer muistaa.

Insinööri keksii keinon

Marjukka Dyer on toiselta koulutukseltaan sisävesiä tutkiva limnologi. Hän onkin seurannut ilolla, kuinka muun muassa elinkaariajattelun yleistyminen ja ympäristövaikutusten arviointimenettely ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet teollisuuden negatiivisia vaikutuksia vesistöihin.

”Likaantumiselle ei ole laskettu hintaa, vaikka hinta on korkea. Kaikella kuitenkin on hintansa, ja insinöörin täytyy pystyä arvioimaan, mikä se hinta on”, Dyer pohdiskelee.

Hän arvioi, että nykyään suomalainen teollisuus toimii eettisemmin kuin ihmiset arvaavatkaan. Insinööriä Dyer kiittelee luovaksi keksijäksi, jonka ajattelun tuloksena on syntymässä yhä enemmän hyvää, esimerkiksi vihreää teknologiaa. Parhaillaan tutkitaan muun muassa entsyymien käyttöä rajujen kemikaalien korvaajina.

”Monet asiat voi tehdä halvemmalla, kun otetaan luonnosta mallia. Insinööri voi kyseenalaistaa, pitääkö asiat tehdä niin kalliisti”, Dyer napauttaa ja kumoaa yleisen harhaluulon, jonka mukaan eettinen toiminta tulee yritykselle aina kalliiksi.

Lähteet  

Tekniikan suuret kertomukset (Airaksinen 2003)
www.insinooriksi.fi 
www.uil.fi

Sabina Mäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>