Insinöörikoulutus 100 vuotta, osa 3/5

1952-1971: Insinöörikoulutus laajenee maakuntiin


Sotien ja sotakorvausten päätyttyä Suomi sai viimein tilaisuuden hyödyntää pitkälle kehittynyttä teollisuuttaan omiin tarpeisiinsa. Jälleenrakennus, kaupungistuminen ja teollistumisen eteneminen moninkertaistivat insinöörien kysynnän kautta maan.

Vuosi 1952 oli varsinainen merkkipaalu Suomen historiassa – eikä vain siksi, että insinöörikoulutus täytti 40 vuotta. Syyskuussa 1952 Suomesta lähti viimeinen sotakorvausjuna Neuvostoliittoon. Siitä käynnistyi vimmakas jälleenrakentamisen ja teollistumisen aika, jonka kivijalkana säilyi sotakorvausteollisuuden jäljiltä metalliteollisuus.

Sotien ja sotakorvausten aikana Suomen teollisuus oli rationalisoitu ja standardisoitu, ja insinöörit olivat lipuneet teollistuvan yhteiskunnan ytimeen. Tämä oli edellyttänyt lojaalisuutta maan poliittiselle johdolle, mutta palkkioksi insinöörit olivat lopultakin saavuttaneet sen yhteiskunnallisen aseman, jota ammattikunta oli koulutuksen käynnistymisestä saakka tavoitellut.

Teollisuuden kehittyessä myös koulutusta oli ajanmukaistettava. Insinöörien koulutuksessa tehtiinkin mittava sisällöllinen uudistus vuonna 1954. Uusi opetussuunnitelma jakoi koulutuksen yleisiin aineisiin, yleisiin ammattiaineisiin, erikoisammattiaineisiin sekä johtamistaidollisiin ja sosiaalisiin aineisiin. Opetuksessa alkoi korostua teknisten taitojen ja tietojen lisäksi johtaminen sekä tuotantotekniikka ja -talous.

Teknillisiä opistoja rakennettiin 1960-luvulla pikavauhtia. Lappeenrannan teknillisen opiston toiminta käynnistyi heti 1961. Kuva:Lappeenrannan teknillinen yliopisto/arkisto

 

Julkiset virat työn takana

Vaikka insinöörejä oli koulutettu jo vuosikymmenten ajan, ei koulutus ollut edelleenkään pätevyysvaatimuksena julkisiin virkoihin. Esimerkiksi posti- ja lennätin-laitokseen oli kyllä perustettu insinöörinvirkoja jo vuonna 1937, ja puolustusvoimissakin voitiin ylentää insinöörejä insinöörimajureiksi vuodesta 1941 lähtien. Virkatarjonta oli kuitenkin suppea.

Jonkinmoinen ratkaisu ongelmaan löytyi vuonna 1956, jolloin insinöörikoulutus alettiin huomioida paremmin lukuisten julkisten virkojen pätevyysvaatimuksissa. Insinöörien ja diplomi-insinöörien kilpailuasetelman vuoksi ovet aukenivat käytännössä kuitenkin nihkeästi.

Teknilliset opistot leviävät ympäri maan

Insinöörien määrä kasvoi 1950-luvun edetessä lähes nelinkertaiseksi. Silti tekniikan alan koulutustarvetta pähkäillyt komitea suositteli vuonna 1958 opistoinsinöörien aloituspaikkojen lisäämistä asteittain 400:sta 1300:een vuoteen 1970 mennessä. Määrä perustui kansainvälisiin vertailuihin.

1960-luvun käynnistyessä teollisuus ja rakentaminen yltyivät talouden nousun ja kaupungistumisen myötä ennennäkemättömään kasvuun. Tekniikan alan työvoimapulan paisuessa valtio päätti perustaa uusia teknillisiä opistoja pikavauhtia. Jo vuonna 1960 perustettiin opistot Ouluun ja Lahteen, seuraavina vuosina vielä Lappeenrantaan, Vaasaan ja Kuopioon (1961), Kotkaan (1962) ja Jyväskylään (1963). Vuonna 1961 perustettiin lisäksi kunnan ylläpitämä opisto Poriin sekä yksityinen opisto Joensuuhun.

Insinöörien akuutin tarpeen lisäksi lukuisten opistojen perustamiseen vaikutti Urho Kekkosen presidenttikaudella voimistunut aluepoliittinen ajattelu. Koko 1960-luku olikin massiivista insinöörikoulutuksen laajenemisen aikaa. Maahan rakennettiin uusia moderneja oppilaitoksia tilavine laboratorioineen, ja sotavuosien opettajapulan jälkeen perustettiin viimein runsain mitoin opettajien virkoja.

Työttömyyskassa ja opintolainojen takaus käynnistyvät

Insinööriopiskelijoiden määrän kasvaessa Insinööriliitto ryhtyi takaamaan opiskelijoiden opintolainoja vuonna 1964. Viisi vuotta myöhemmin myös valtio ryhtyi takaamaan lainoja, joten liiton takaustoiminta loppui 1970-luvun puolella tarpeettomana.

Keväällä 1967 valmistuneilla insinööreillä oli ensimmäistä kertaa vaikeuksia työpaikan saannissa, minkä vuoksi alan liitoissa ryhdyttiin keskustelemaan työttömyyskassan tarpeellisuudesta. Kassa perustettiin kaksi vuotta myöhemmin, ja ajan kuluessa siihen liittyi lukuisia tekniikan alan liittoja. Kassa itsenäistyi vasta vuonna 1992.

Koulutus oli ollut jatkuvassa turbulenssissa sotien aikana ja niiden jälkeen, mutta mullistukset eivät suinkaan olleet ohi. 1960-luvun viimeisinä vuosina teknillisten oppilaitosten opetusohjelmiin lisättiin atk-opetus – joskin vapaaehtoisena aineena, sillä laitteita ja opettajia oli vielä vaikea saada. Vapaaehtoista tai ei, insinöörien koulutuksessa ja työssä oli alkamassa uusi aikakausi, jollaista ei osattu vielä kuvitellakaan.

Lähteet:
Höyrykoneesta tietotekniikkaan – 100 vuotta teknikko- ja insinöörikoulutusta
Insinööriliiton historia
Viides sääty – insinöörit suomalaisessa yhteiskunnassa

Seuraavassa osassa Suomessa nähdään ensimmäinen laaja insinöörityöttömyys. Samoihin aikoihin insinöörikoulutuksesta tulee korkea-asteen koulutusta, ja tietotekniikan kehitys mullistaa insinöörin koulutuksen ja työn.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>