Lemminkäisen Timo Kohtamäki: Mallintaminen muuttaa tulevaisuuden rakentamisen

Mallintaminen, teknistyminen ja energiavaatimukset muuttavat rakentamista tulevaisuudessa. Kun kilpailu osaajista kiristyy, haluavat työnantajat osallistua yhä enemmän insinöörien koulutukseen, arvelee Lemminkäisen toimitusjohtaja Timo Kohtamäki.

Timo KohtamäkiRakentaminen ja rakennusteollisuus työllistävät noin neljännesmiljoona suomalaista, ja joukkoon mahtuu melkoinen määrä myös insinöörejä. Suomessa koko 1900-luvun jatkunut kaupungistuminen on yhä käynnissä, mikä ilmenee muun muassa uusien asuntojen tarpeena kaupungeissa.

”Samaan aikaan rakennuskanta ikääntyy eikä enää vastaa asumisen ja työnteon tarpeita teknisen laatutason ja esimerkiksi energiatehokkuuden suhteen. Korjausrakentamisen kasvu tulee jatkumaan vakaana vielä pitkään. Samalla rakennuksiin lisätään merkittävästi teknisiä järjestelmiä ja automatiikkaa”, arvioi Lemminkäinen Oy:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki.

Tulevaisuuden rakentaminen on siis yhä teknisempää, ja järjestelmät yhä monimutkaisempia. Rakennusteollisuus RT ry:n puheenjohtaja Kohtamäki uskoo, että mallintamisen yleistyessä koko rakentamisprosessi ja sen myötä tuottavuus tulevat muuttumaan merkittävästi.

”Rakentaminen, rakennukset ja liikenne kuluttavat 60 % energiatarpeestamme. Näin ollen vastuullisuuden teemat tulevat korostumaan rakentamisessa”, toimitusjohtaja aavistelee.

Kaupunkien jatkuva kasvu aiheuttaakin haasteita erityisesti liikennejärjestelmille. Kohtamäen mielestä oivan mahdollisuuden väylien rakentamiseen ja muun muassa pysäköinti- ja liikunta- ja teknisten tilojen sijoittamiseen tarjoaa maanalainen rakentaminen.

Insinööreiltä odotetaan uskallusta

Rakentaminen tarjoaa laajan kirjon työtehtäviä, ja Kohtamäen mukaan työnantajat odottavat insinööreiltä jatkossakin ennen kaikkea vankkaa perusosaamista.

”Koulutus luo perustan uuden oppimiselle, mutta lisäksi tarvitaan halua ja uskallusta tarttua uusiin haasteisiin. Rakentaminen on yhä enemmän myös yhteistyötä. Siksi ihmissuhde- ja esimiestaidot korostuvat”, Kohtamäki huomauttaa.

Hänen mielestään alan yritysten ja ammattikorkeakoulujen tulisi tehdä nykyistä enemmän konkreettista yhteistyötä sekä opintokokonaisuuksien suunnittelussa että varsinaisessa opetuksessa.

”Uskon, että yrityksillä on halua tarjota muun muassa harjoittelupaikkoja ja opinnäytetöitä, ja myös itse opetusta. Yritykset näkevät toiminnan investointina alan tulevaisuuteen sekä erinomaisena rekrytointikanavana, kun kilpailu parhaista osaajista tulevaisuudessa yhä kiristyy”, Kohtamäki

Timo Kohtamäki on mukana keskustelemassa insinöörikoulutuksen merkityksestä valtakunnallisen 100-vuotisjuhlan juhlapaneelissa Tampere-talolla 5. lokakuuta.

Lue myös: ”Tarpeet tahdittavat teknologiatyön tulevaisuuden Suomessa

Tarpeet tahdittavat teknologiatyön tulevaisuuden Suomessa

Tulevaisuuden insinööri työskentelee monialaisten kokonaisuuksien parissa tiiviissä yhteistyössä käyttäjien kanssa. Sitran johtava asiantuntija Pekka Salmi uudistaisi teknologian rinnalla rohkeasti rakenteita ja toimintamalleja, jotta Suomi ei jäisi globaalin kustannuskilpailun jalkoihin.

Kuva: Julien Tromeur

Globaali rakennemuutos on siirtänyt viimeisten vuosikymmenten aikana valmistusta halvempien kustannusten alueille ja lähemmäksi muun muassa Aasian kasvavia markkinoita. Kalliiden maiden rooliksi on muodostunut globaalissa kilpailussa uuden kehittäminen ja suunnitteleminen.

”Useat suomalaiset yritykset ovat hallinneet tämän kehityksen hyvin, ja Suomessa on voitu tarjota hyviä työpaikkoja kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisessä, markkinoinnissa ja johtamisessa. Insinöörit ovat tässä työssä keskeisessä roolissa myös tulevaisuudessa”, arvioi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran johtava asiantuntija Pekka Salmi.

Salmi työskentelee Sitrassa teollisuuteen, tulevaisuuteen ja kestävään hyvinvointiin liittyvien hankkeiden parissa. Hän näkee Nokian tämänhetkisen syöksylaskun valtavana haasteena – onhan puolet koko Suomen tuotekehityksestä ja valtava määrä insinöörejä keskittynyt saman katon alle. Kipeiden irtisanomisten myötä vapautuu kuitenkin arvokasta osaamista muille yrityksille.

”Markkinoiden ja kilpailun epäjatkuvuustekijät pääsivät yllättämään Nokian johdon. Toki toivon Nokian insinööreiltä uusia avauksia ja paluuta mobiiliviestinnän kärkikamppailuihin kilpailukykyisillä tuotteilla. Samsung on ottanut kilpailussa johtopaikan vahvalla insinööriosaamisella.”

Salmi on itse toiminut reilun parinkymmenen insinöörivetoisen yrityksen hallituksessa. Muutamiin jättiläisiin nojaava suomalainen vientiteollisuus kaipaisi asiantuntijan mielestä tulevaisuudessa enemmän keskikokoisia, globaalisti toimivia yrityksiä.

”Meillä on valtavasti hirveän hienoja yrityksiä ja osaamista, mutta esimerkiksi perheyritysten kasvupotentiaali on jäänyt osittain hyödyntämättä. Tähän tarvittaisiin hyviä uusia rahoitusmalleja, jotta kasvuhyppäysten edellyttämä riskinotto olisi omistajille mahdollista ja järkevää”, Salmi arvioi.

Tulevaisuudessa tekniikka yksin ei riitä

Suomalaisella teollisuudella on Salmen mielestä edellytykset menestyä lähes kaikilla toimialoilla, jos yritykset vain kykenevät toimimaan globaalissa yhteistyökentässä. Hyvän suunnittelun ja markkinointiosaamisen avulla suomalaisyrityksillä on ruotsalaisten tavoin kaikki mahdollisuudet menestyä jopa tekstiiliteollisuudessa, vaikka valmistus siirtyi Aasiaan jo 1980-luvulla.

Salmi toimitti hiljattain yhdessä Riitta Korhosen kanssa kirjan Ratkaisujen Suomi – Unelmista töitä, jossa talouselämän vaikuttajat pohtivat erityisesti perinteisen vientiteollisuuden ja työllisyyden tulevaisuutta. Kirjan viesti on, ettei globalisaatiokehityksen voittajiin kuuluva Suomi voi enää tulevaisuudessa menestyä pelkästään teollisen ajan teknologiavetoisilla malleilla.

Kasvua ja työtä asiantuntijat etsisivät muun muassa metsäsektorin uusista tuotteista, vesiosaamisesta ja luksusmarkkinoilta. Luksustuotteiden kysyntä kun on vakaata ja varsin kannattavaa lähes kaikilla toimialoilla. Vahvan insinööriosaamisen lisäksi tarvitaan satsauksia palveluihin, sisältöihin ja käytettävyyteen.

Ihmisten tarpeet saavatkin Salmen mukaan tulevaisuudessa yhä näkyvämmän roolin myös insinöörin työssä. Keskeisiksi tarpeiksi hän nimeää vaivattoman ja energiatehokkaan liikkumisen, asumisen ja rakentamisen sekä terveyden edistämisen ja kasvavan vanhusväestön itsenäisen elämän tukemisen.

”Digitalisoituminen muuttaa näiden tarpeiden ratkaisuja sekä koko yhteiskunnan rakenteita ja toimintamalleja. Tieto- ja viestintäteknologian rooli tulee olemaan tärkeä tulevaisuuden kehityksessä.”

Korkea koulutus on kilpailuetu

Tuotteisiin yhdistyvät palvelut ovat jo nyt esimerkiksi suomalaisen koneteollisuuden tunnusmerkkejä. Pekka Salmi painottaa energia- ja materiaalitehokkuuden kuitenkin edellyttävän, että laitteet ja rakenteet ovat jatkossa yhä pitkäikäisempiä sekä korjattavia ja huollettavia. Hän uskoo, että tulevaisuudessa monen insinöörin työnkuva liittyy vaativan teknologian ja infran huoltoon ja ylläpitoon.

”Tekniikan koulutus on keskeistä tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta, sillä yritykset ovat riippuvaisia kyvystä sulauttaa huipputeknologiaa omiin tuotteisiin ja prosesseihinsa”, Salmi miettii.

Insinöörien koulutuksessa pitäisi satsata hänen mielestään yhä enemmän kansainvälisyyteen ja käytännön harjoitteluun. Perusosaamisen lisäksi tulevaisuuden insinöörin on hallittava monialainen ja monikulttuurinen työympäristö. Ihmisten johtamiseen ja työn psykologiaan liittyvää koulutusta Salmi toivoisi kaikille insinööreille.

”Haasteena on se, että ihmiset haluavat tehdä mahdollisimman mielekästä työtä. Itsensä työllistäminen ja projektien valikoiminen on nyt trendikästä. Siksi myös kilpailu hyvistä osaajista ja sitoutuneista tekijöistä on lähitulevaisuutta suurten ikäluokkien poistuessa työmarkkinoilta”, Salmi uumoilee.

Suomenkielisen insinöörikoulutuksen alkutaival Helsingissä

Insinöörien koulutus alkoi Helsingissä pian jatkosodan jälkeen, tammikuussa 1945. Tilanpuutteen vuoksi opetus hajautui eri puolille kaupunkia, kunnes Helsingin teknillinen opisto sai Teknilliseltä korkeakoululta vapautuneet tilat Bulevardilta.

Helsingin teknillinen opisto perustettiin 28.1.1943 annetulla asetuksella, mutta se pääsi aloittamaan toimintansa vasta 10.1.1945 silloisen päärakennuksen yläkerroksen vapauduttua sotasairaalakäytöstä Agricolankadulla.

Näiden Helsingin ensimmäisten insinöörien opiskeluaika oli kolme vuotta, ja tällöin noudatettiin vuonna 1940 annetun asetuksen mukaan kalenterivuoden mukaista lukuvuotta. Tammikuussa 1945 alkoi opetus kahdella insinööriluokalla:

  • Koneosaston koneenrakennuksen opintosuunta: 118 pyrkijää, 43 aloittanutta
  • Sähköosaston vahvavirtatekniikan opintosuunta: 83 pyrkijää, 40 aloittanutta

Insinöörien koulutus alkoi Helsingissä tammikuussa 1945, kun Agricolankadulla sijaitseva rakennus vapautui sotasairaalakäytöstä. Lähde: Höyrykoneesta tietotekniikkaan.

Vuonna 1947 koulutustarjontaan tuli edellä mainittujen lisäksi sähköosaston heikkovirtatekniikan opintosuunta. Opettajien saannin vaikeudesta johtuen se siirrettiin Tampereelta Helsinkiin opiskelijoineen ja laboratorioineen.

Syksyllä 1947 siirryttiin syyskuussa alkavaan ja toukokuussa päättyvään lukuvuoteen, ja syksystä 1948 alkaen insinöörikoulutuksen opetusaika muutettiin neljän lukuvuoden pituiseksi. Nämä molemmat muutokset koskivat koko valtakuntaa.

Toimitilojen hajaannuksesta Bulevardille

Helsingin teknillisen oppilaitoksen päärakennuksena toimi 1960-luvun puoliväliin saakka oppilaitoksen edeltäjää, Helsingin teollisuuskoulua varten rakennettu Agricolankatu 1-3. Rakennusta laajennettiin insinöörikoulutuksen aloittamisesta aiheutuneen tilantarpeen vuoksi 1947-1948 rakentamalla ullakkokerros opetustiloiksi.

Päärakennuksen ahtauden vuoksi oppilaitoksen toiminta jouduttiin hajauttamaan muun muassa lukuisiin vuokratiloihin. Niinpä 1960-luvun alkupuolella oppilaitos toimi seitsemässä eri osoitteessa eri puolilla Helsinkiä: Agricolankatu 1-3, Franzéninkatu 13, Vuorikatu 5, Kasarminkatu 16, Bulevardi 29, Abrahaminkatu 1-5 ja Kalliolanrinne 5.

Tilanpuute helpottui vasta Teknillisen korkeakoulun muutettua Otaniemeen 1960-luvun puolivälissä. Oppilaitos sai käyttöönsä TKK:n entisen päärakennuksen Bulevardilla sekä myöhemmin myös samassa pihapiirissä sijaitsevat Vanhan Kemian ja Uuden Kemian rakennukset sekä Albertinkadulla ja Eerikinkadulla sijainneet sähkölaboratorion ja konelaboratorion rakennukset.

Frans Anatolius Sjöström suunnitteli Bulevardin päärakennuksen vanhimman osan. Rakennus valmistui Polyteknillisen koulun käyttöön vuonna 1877. Lähde: Henlsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

 

Päärakennus toista sataa vuotta koulutuskäytössä

Frans Anatolius Sjöström oli suunnitellut Bulevardi 31:ssä sijaitsevan päärakennuksen vanhimman osan Polyteknillistä koulua varten. Vuonna 1877 valmistunutta rakennusta laajennettiin vaakasuunnassa Gustaf Nyströmin suunnitelmien mukaisesti 1904 ja korotettiin Armas Lindgrenin suunnitelmaa noudattaen 1928, jolloin rakennus sai kutakuinkin nykyisen muotonsa. Rakennus vaurioitui sekä talvi- että jatkosodan pommituksissa, mutta vauriot korjattiin varsin nopeasti. Rakennus on pysynyt koulutuskäytössä; vuosikymmenten saatossa sitä ovat asuttaneet seuraavat opinahjot:

  • 1877 Polyteknillinen koulu
  • 1879 Polyteknillinen Opisto
  • 1908 Suomen Teknillinen Korkeakoulu
  • 1942 Teknillinen korkeakoulu
  • 1964 Helsingin teknillinen oppilaitos
  • 1996 Helsingin ammattikorkeakoulu
  • 2008 Metropolia Ammattikorkeakoulu

1800-luvulla rakennuksessa toimivat Polyteknillisen koulun ja opiston lisäksi Kouluylihallitus (Opetus- ja kulttuuriministeriön edeltäjä), Geologinen komisioni (Geologisen tutkimuskeskuksen edeltäjä), Teollisuushallitus (Kauppa- ja teollisuusministeriön edeltäjä) sekä Aineenkoetuslaitos (Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen edeltäjä). Valtion omistuksesta Helsingin kaupungin omistukseen päärakennus siirtyi vuonna 1995.

Bulevardin päärakennus vaurioitui pahoin talvisodan ensimmäisen päivän pommituksessa 30.11.1939. Pommituksen aikaan rakennus kuului vielä Suomen Teknilliselle Korkeakoululle. Lähde: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Bulevardin päässä sijaitseva päärakennus on pysynyt koulutuskäytössä 135 vuoden ajan. Ilmakuva on otettu rakennuksen viimeisimmän peruskorjauksen jälkeen vuonna 1996. Lähde: HTOL:n kuvapankki.

Pekka Sinivaara
Metropolia

Lähteet:

HTOL:n vuosikertomukset 1945 ja 1946
HTOL:n historiikki: Tekniikan 117 vuotta
Aulis Eskola: Mestarikoulusta ammattikorkeakouluksi 1881-1998
Panu Nykänen: Kortteli sataman laidalla, Suomen Teknillinen Korkeakoulu 1908-1941
Panu Nykänen: Otaniemen yhdyskunta, Teknillinen korkeakoulu 1942-2008

Insinöörikoulutus 100 vuotta, osa 5/5

1992-2012: Insinööri goes international

Ammattikorkeakoulujen kahdelle ensimmäiselle vuosikymmenelle on ollut leimallista tietotekniikan ilmiömäinen kehitys sekä koulutuksen ja työelämän kansainvälistyminen.

Lukuisat tahot olivat pitäneet opistoasteen kehittämistä ammattikorkeakouluiksi turhankin rohkeana ja jopa epäilyttävänä tavoitteena ennen ammattikorkeakoulukokeilun käynnistymistä vuonna 1991. Jännitteitä syntyi niin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kuin eri alojen välille. Suomen teknillinen seura esimerkiksi epäili, että monialaiset ammattikorkeakoulut uhkaisivat insinöörikoulutuksen asemaa.

Elinkeinorakenteen muuttuminen edellytti kuitenkin koulutustason kohottamista muun muassa teollisuudessa. Samaan aikaan kansainvälistyminen ja Euroopan yhdentyminen vaativat koulutuksen kansainvälistä vertailtavuutta ja tutkintojen vastaavuutta. Opistoasteen koulutusta ryhdyttiinkin kehittämään osana korkeakoulutusta muun muassa saksalaisen ja hollantilaisen ammattikorkeakoulujärjestelmän jalanjäljissä.

Kansainvälisen toiminnan ja opiskelijoiden kielitaidon kohentaminen olivat yksi keskeinen ammattikorkeakouluille asetettu tavoite. Lisäksi tavoitteena oli kohottaa opettajien pätevyyttä, tiivistää yhteistyötä työelämän kanssa ja luoda korkeakoulutasoiset kirjasto- ja tietopalvelut. Kokeiluvaiheen kiistakapuloiksi muodostuivat muun muassa ammattikorkeakoulujen rahoitus ja hallinto sekä niissä tehtävä tutkimus.

Kesäkuussa 1994 valtioneuvosto hyväksyi kiistoista huolimatta korkeakoulutuksen kehittämissuunnitelman, joka sisälsi tiede- ja taidekorkeakoulujen lisäksi ammattikorkeakoulut. Eduskunta hyväksyi lain ammattikorkeakouluista jo seuraavana vuonna, ja lopullisesti muun muassa insinöörikoulutuksesta tuli korkeakoulutusta vuonna 1996, kun ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa.

Tietotekniikka määrää tahdin 1990-luvulla

Opetusministeriö oli edellyttänyt väliaikaisilta ammattikorkeakouluilta merkittäviä satsauksia tieto- ja viestintätekniikan laitteistoon, osaamiseen ja koulutukseen, mikä toimi myöhemmin myös yhtenä mittarina ammattikorkeakoululuvan saamiselle. 1990-luvun edetessä tietotekniikka ja internet tulivat yhä useamman ulottuville, mikä loi suuret odotukset alan tuotteille ja palveluille. Tietoliikennetekniikan koulutuspaikkoja lisättiin työelämän toiveesta, ja moni insinööriopiskelija työllistyi alalle jo ennen valmistumista.

2000-luvun lähestyessä tietotekniikka-alan yritysten markkina-arvot kohosivat mielikuvituksellisiin mittoihin maailmanlaajuisesti. Syntyi niin kutsuttu it-kupla, joka puhkesi useiden alan yritysten mennessä konkurssiin 2000-luvun alussa. Suuri määrä suomalaisiakin tietotekniikkainsinöörejä jäi yhtäkkiä työttömiksi, ja alan koulutuspaikkoja jyvitettiin jälleen muille tekniikan aloille.

Saksa ja Kiina kutsuvat suomalaisinsinöörejä

Vientiteollisuus on ollut pienelle Suomelle elinehto jo sen sadan vuoden ajan, joka insinöörejä on koulutettu. Euroopan yhdentymisen ja talouden globalisaation myötä kilpailu niin työstä kuin tekijöistä käydään kuitenkin yhä enemmän maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Esimerkiksi suomalaisen teknologiateollisuuden ulkomaisissa tytäryhtiöissä työskenteli vielä vuonna 2000 vajaat 140 000 ihmistä. 10 vuotta myöhemmin työntekijöitä oli jo yli 300 000. Suomessa työntekijöiden määrä oli pysynyt samaan aikaan ennallaan. Siinä missä osa teollisuuden työpaikoista on siirtynyt edullisen tuotannon maihin, myös insinööreille on tarjoutunut uusia mahdollisuuksia kansainvälisissä tehtävissä.

Työntekijöiden liikkuvuus helpottui huomattavasti muun muassa vuonna 1995 Suomen liityttyä Euroopan Unioniin. 2000-luvulla yhä useampi insinööri päätyykin työskentelemään EU:n alueelle, Kiinaan tai Yhdysvaltoihin. Osa työllistyy suoraan ulkomaisen yrityksen palvelukseen, osa lähtee muille maille komennukselle tai yrittäjiksi.

– Kansainvälisyys on insinöörien työssä arkipäivää, mikä näkyy muun muassa siinä, että englannin kieli on yleinen työväline. Sitä ei enää niinkään lueta kielitaitoon, vaan englannin osaaminen on enemmänkin perusedellytys, sanoo Uuden Insinööriliiton tutkimuspäällikkö Aila Tähtitanner.

Yhdeksän kymmenestä käyttää vierasta kieltä

UIL keräsi tietoja insinöörien työn kansainvälisyydestä syksyllä 2003. Jo silloin joka neljännen insinöörin työkieli oli englanti, ja joka kuudennella oli alaisia tai vetämänsä projektiryhmän jäseniä toisessa maassa. Ulkomailla oli työskennellyt noin joka kuudes insinööri, tyypillisesti 1-3 vuoden ajan.

– Tehtäväalueet ulkomailla työskennellessä olivat monipuolisempia kuin kotimaassa. Paljon oli tehty kaupallisia tehtäviä, tuotekehitystä, käyttö- ja ylläpitoluonteisia tehtäviä sekä tuotantoon liittyviä tehtäviä, Tähtitanner selvittää. Insinöörit kertoivat työnsä kansainvälistymisestä muun muassa seuraavaa:

  •  40 % osallistuu joskus projekteihin, huoltoihin tai asennuksiin vieraassa maassa
  •  50 % kouluttaa tai pitää esitelmiä vieraalla kielellä
  •  60 % toimii kansainvälisessä verkostossa
  •  70 % osallistuu vieraskielisiin konferensseihin, seminaareihin tai koulutuksiin
  •  80 % käyttää joskus vierasta kieltä kokouksissa
  •  90 % käyttää vierasta kieltä sähköpostiyhteyksissään

Esitetyt prosentit on pyöristetty lähimpään kymmeneen. Tutkimuspäällikkö Tähtitanner arvioi, että insinöörikoulutuksen 100. juhlavuotena luvut ovat merkittävästi suuremmat kuin kyselyä tehtäessä yhdeksän vuotta sitten.

Lähteinä mm:
Insinöörin etiikka tietoyhteiskunnassa – Versio 2.0
Katsaus Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmään
Omalla tiellä – Ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta

www.arene.fi
www.teknologiateollisuus.fi
www.uil.fi

Ihme nimeltä insinöörinainen

Tekniikka on ollut perinteisesti miesten maailma – insinööreistä edelleen vain 13 prosenttia on naisia. Millaista on opiskella, työskennellä, yrittää, opettaa ja johtaa naisena miesvaltaisella alalla? Ja miksi ihmeessä nuorten naisten kannattaisi valita hoito- tai kasvatusalan sijaan tekniikkaa?

Katriina Schrey-Niemenmaa

lehtori, Metropolia:

”Eteneminen riippuu naisen omista prioriteeteista. Teollisuus ei ole asettanut esteitä.”

”Olen työskennellyt urastani kolmanneksen teollisuudessa, kolmanneksen järjestössä ja kolmanneksen korkeakoulussa. Valitsin aikanaan lääkäri- ja tekniikanopintojen välillä ja päädyin tekniikkaan juuri siksi, että se antaa laajan pohjan moneen eri työtehtävään.

Naiset hakeutuvat helpommin naisvaltaisille aloille tradition vuoksi. Muutoksen pitäisi lähteä varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta. Pitäisi luontevasti välittää asenne, että matemaattis-luonnontieteelliset ilmiöt ja opinnot ovat huiman hauskoja ja yhtä lailla poikien ja tyttöjen juttuja. Opinto-ohjauksella on jatkossa aivan valtava merkitys. Tärkeää on myös kertoa, että tekniikka mahdollistaa yhteiskunnan kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin lisääntymisen.

Ainoastaan urani alussa teollisuuden oppilaitoksen opettajana sain oikein miettiä, miten vien pienenä naisen viestini läpi opiskelijoille. Miehet olivat minua vanhempia ja jo valmistuneet asentajiksi. Oma taustani oli teoriapohjainen.

Eteneminen on naisen omien prioriteettien ohjaamaa. Toisaalta useat naiset ovat arkoja tuomaan osaamistaan ja toiveitaan esille. Ei ehkä haeta vaativampia tehtäviä, eikä korkeampaa palkkaa. Omissa uravalinnoissanikin mahdollisuus yhdistää työ perheen elämään on ajanut aseman tavoittelun ohitse. Teollisuus ja työpaikat eivät ole asettaneet esteitä.”

Annamari Koskela

26, Standardisation and Harmonisation Expert, Wärtsilä:

”Naisen pitää todistaa pätevyytensä eri tavalla kuin miehen.”

”Muutamat insinöörit lähipiiristäni kannustivat minua tekniikan alalle. Kone- ja tuotantotekniikka oli aloista laajin ja tarpeeksi äijämäinen, joten hain opiskelemaan sitä Vaasan ammattikorkeakouluun. Armeijan käyneenä minua ei vaivannut se, että luokallani oli vain kaksi naista. Yhteistyö miesten kanssa on helppoa, sillä he ovat suoraviivaisia.

Sain harjoittelupaikan asentajana Wärtsilän testilaboratoriosta, jossa naiset ovat harvinainen näky. Opinnäytetyön tein myös Wärtsilälle. Tehtäväni oli optimoida standardikomponenttikirjasto, ja kun Wärtsilällä aukesi paikka standardisoimis- ja harmonisoimisryhmässä, minua kannustettiin hakemaan sitä. Olen ryhmän ainoa jäsen Suomessa, mutta Vaasassa työskentelen 10 hengen porukassa, jossa kaikki muut ovat miehiä.

Koen, että tällä alalla naisen pitää todistaa pätevyytensä hieman eri tavalla kuin miehen. Joskus saattaa olla tilanteita, joissa joutuu raivaamaan tietä, mutta huumorilla ja luonteella pääsee pitkälle. Kommentit ”Annamari taitaa olla porukan ainut äijä” lämmittävät mieltä.

Uskon, että ennakkoluulot ja tietämättömyys estävät naisia hakemasta alalle. Lukiolaistytöt pelkäävät matikkaa ja fysiikkaa ja kuvittelevat, että koneinsinöörit työskentelevät naama rasvassa. Olen käynyt puhumassa tekniikan opiskelusta lukiolaisille, ja se, että olen nainen, herättää keskustelua ja hämmästystä positiivisella tavalla.”

Pirkko Harsia

53, talotekniikan yliopettaja ja koulutuspäällikkö, TAMK:

”Ennakkoluulot naisia ja tekniikkaa kohtaan tulevat alan ulkopuolelta.”

”Olen perheestä, jossa kaikki ovat osanneet matematiikkaa. Ei ollut edes sellaista vaihtoehtoa, etten olisi osannut laskea. Otaniemi tuli tutuksi jo kouluaikana, koska kaksi siskoani asui siellä, ja halusin sinne opiskelemaan. Sähkötekniikan valitsin kohtalon oikusta.

Myös mieheni on sähköinsinööri, hän otti minut harjoitteluun YIT:lle. 1980-luvulla meillä oli oma sähköurakointiyritys, jossa työskenteli jopa 20 asentajaa. Minä toimin sähköurakoinnin ja sähkötöiden esimiehenä. TAMKissakin työkaverit ovat olleet pääosin miehiä. Miesten kanssa on helppo tulla toimeen. He ovat rehellisiä ja huumorintajuisia.

Sähköalalla on edelleen vain noin 5 prosenttia naisia. Tekniikan alalla on kuitenkin tasa-arvoinen suhtautuminen naisiin. Ennakkoluulot naisia ja tekniikkaa kohtaan tulevat alan ulkopuolelta. Ympäröivä maailma leimaa insinööriyden miehiseksi.

Olen ollut mukana tytöt ja tekniikka -hankkeissa, mutta ne ovat kuihtuneet viime vuosina, vaikka niitä pitäisi olla niin kauan kuin tilanne on tämä. Pahin asia on se, että tytöille ei aidosti kerrota, kuinka mielenkiintoisia, monipuolisia ja hyvin palkattuja töitä alalla on. Luulen, että myös uran ja perhe-elämän yhdistäminen onnistuu tekniikan alalla hyvin, koska alalla on mahdollista tehdä erilaisia töitä eri elämäntilanteissa.”

Satu Nissi-Rantakömi

39, tutkimusinsinööri, Kesko:

”Tekstiiliala on luontevaa liittää naisiin, mutta tämä on todella insinöörimäistä työtä.”

”Olen aina tehnyt käsitöitä, ja halusin, että työni liittyy tekstiileihin. Kun lähdin opiskelemaan vaatetusteknikoksi, minulla ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä työ pitää sisällään. Ala vei kuitenkin täysin mukanaan: valmistuin teknikoksi vuonna 1995 ja diplomi-insinööriksi vuonna 2002. Pääsin tekstiiliasioihin syvemmälle kuin koskaan olin kuvitellut.

Tekstiili- ja vaatetustekniikka on hyvin naisvaltainen ala, ja viihdyimme hyvin miesvaltaisissa kouluissa. Keskon tuotetutkimusyksikössä työkavereinani on sekä naisia että miehiä. Olen mukana muun muassa ISO-standardisoinnissa, ja kansainvälisissä yhteyksissä korostuu se, että on joitakin maita, joissa alan päätöksentekijät ovat valtaosaltaan miehiä. Yhteistyö on sujunut silti hyvin.

Tekstiiliala on luontevaa liittää naisiin ja käsillä tekemiseen, mutta tämä on todella insinöörimäistä työtä, joka vaatii paljon teknistä tekemistä ja osaamista. Vaatetus- ja tekstiilitekniikan alalla naiset pääsevät etenemään urallaan hyvin.

Nuorten naisten pitäisi saada lisää informaatiota tekniikan alasta. Olisi tasapainottavaa, jos alalla olisi enemmän naisia.”

Lähteenä mm:
www.uil.fi